perjantai 19. kesäkuuta 2015

Hyvää Juhannusta!

Stella ja Papu viettivät tiistaiaamusta torstai iltaan asti laidunelämää yötä päivää :) Eilen päätin hakea heidät sisälle, kun päivällä satoi. Olin jo keskiviikkona käynyt laitumella heitä moikkaamassa ja silloin syötin Papulle melkein kokonaisen patongin :'D Eilen Papu tulin ihan itse minua vastaan tosin nyt ei ollut enää niin hyviä herkkuja mukana, taskusta löytyi vain muutama lakunami.

Helposti sain heidät sisälle, toistaiseksi Stella vielä seuraa Papua hyvin. :) Mittasin Stellalta lämmön (38,8) ja olin hetken karsinassa. Vähän Stella kuulosti nenästä tukkoiselta ja näinkin toisesta sieraimesta ihan vähän valkoista räkää. Täytyy taas vähän seurailla näillä sadekeleillä ettei tule kipeäksi.

Kävin hakemassa karsinaan vähän vihreää ja siis ne hain tallin toisesta päästä eli aikaa ei mennyt kauan. Kun tulin karsinan luokse takaisin oli Stella jo mennyt nukkumaan. Myös Papu nuokkui jo hyvin, vähän aikaa katselin heitä karsinan ulkopuolelta ja totesin että en jää häiritsemään enempää sillä molemmat olivat väsyneitä.

Stella on jo hyvin kasvanut :)  täytyy pyytää meidän luottokengittäjää tulemaan, jotta katsoo Stellan jalkojen asennot ja ehkäpä myös laittaa Papulle etukengät jalkaan.. Valitettavasti Papun etukaviot ovat pahasti lohkeilleet :( Maanantaina tulee Terhi Vammalan tilalta vuolemaan kaviot ja samalla kysyn hänen mielipidettään. Kaviot ovat sen verran lohjenneet että en tiedä onkos edes kannattavaa laittaa kenkiä, sillä takeita ei ole että ne pysyisivät jaloissa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti