maanantai 24. maaliskuuta 2014

Viikkokatsaus

Ja mun niiiin piti kirjotella tänne ahkerasti -.-
Pyydän anteeksi ja kerron viime viikosta.

Keskiviikkona menin siis Jannelle kun mulla oli siellä Sannan tunti. Oli kyllä ihan super hyvä tunti, vaikkakaan Papu ei ollu mitkään helppo. Saatiin kehuja siitä että kaulaan on tullut pyöreyttä, mutta tuntui taas siltä että Sanna kaivoi meille kuopan josta täytyy nyt päästä ylös!!
Koko tunti oli kyllä hyvä ja hyödyllinen, pakko alkaa siis käymään myös Sannan valkuissa.

Lauantaina piti olla CR-tunti, mutta ei sitten ollutkaan :/ Käytiin siis kävelemässä maastossa ja sen jälkeen treenaamassa ulkona HeA:2 rataa sen minkä pelottavilta heinäpaaleilta pystyttiin.
Sunnuntaina oli taas vapaa, kun Papun vuokraaja ei päässytkään paikalle ja itse olin Ypäjän kenttäkisoissa kuskina. Illalla kävin vain siivoamassa karsinan ja tekemässä ruuat, myös Annen hevosen. Papun kanssakin yritin kävellä vähän aikaa maneesissa.

Tänään meillä oli myös valmennusta. Ricardo Reis oli Korpimäellä pitämässä valmennuksia ja olin siellä mukana. Oli hyvä tunti. Papu oli hyvä kunhan saatiin se rentoutumaan. Ja myös mun pitää osata ratsastaa enemmän jalalla kuin kädellä. Ratsastin kuulemma myös paremmin itse vasempaan kuin oikeaan kierrokseen. Ja sain jälleen kuulla että hevosesi on todella kiva ja sillä on hyvä energia, kunhan sen saa liikkumaan rennommin ja elastisemmin.. Jep Jep, ihan kun ei olis aikasemmin kuultua.

Erja oli meitä auttelemassa ja vähän kuvailemassa, joten joitakin kuvia valmennuksesta tulee tänne. Kunhan Erja saa ne koneelle ja lähetettyä minulle. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti