keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Hyvä päivä

Tänään taas paineltiin Sannan tunnilla menemään. Papu oli yllättävän hyvä eiliseen verrattuna. Tehtiin väistöjä diagonaalinlinjalla rauhallisessa ravissa, etupää johti ekat kerrat loppuun asti ja sen jälkeen noin 3m  ennen uraa siirsimme takapäätä niin että väistätettiin loppuun täysin suoralla hevosella. Vasemmalle väistöt olivat siinä meille vähän vaikeampia.
Sitten otettiin käynnissä muutama metri uralta pois väistöä, ravia suoraan, käyntiin ja väistö takaisin ja päädyt laukassa. Tässä ongelmana oli molempiin suuntiin se uralle paluu, aina takapää menossa ensin. Vielä laukkaväistöjä tehtiin ja niissä meinas lähteä moottori turhan kierroksille ja sen jälkeen saikin aikalailla rauhottaa menoa.
Pääty-ympyrällä lopussa koottiin ravia ja siitä kokorata leikkaa keskiravia päädyssä takaisin ja pitkä sivu uudestaan keskiravia. Näissä Papu oli hyvä, niinkuin usein jos nyt saa vähän omaa hevosta kehua. ;)

Ja huh, eilen luulin että Papu on alkanut ontumaan, mutta onneksi liikkui tänään aivan virheettömästi. Ja nyt koputan puuta. Tänään osasin jopa pukea uudet tekniset suojamme jalkoihin, vähän niissä vielä menee aikaa kun yrittää niin tarkkaan saada oikein niitä. Mutta eiköhän se ala sujumaan.
Karsinassa teimme vähän venyttelyjä kun oikealta kaulan ylälinjaa tarvis saada venymään niin valmennuksen jälkeen tekee hyvä venytellä, meinas kyllä tänään lähteä omat sormet kun en ollu tarpeeks varovainen ja nopea.

2 kommenttia:

  1. Omaa heppaa saa ja pitää kehua ;) Hieno uusi banneri! Munkin pitäisi tehdä hevosaiheinen banneri, raapasin vaan jotain kun lähdin Unkariin...

    Btw, Papu oli kaula pitkällä taas haistelemassa Dáriuszta kun käveltiin illalla ohi, että pukkaisko taas kiimaa pikku hiljaa? Tai ehkä se tykkää muutenkin D:sta ;)

    VastaaPoista
  2. Mulla on alkanu olemaan taas aikaa töissä ni väsäilin tollasta :D
    Ja toivottavasti ei tuu kiimaa.. edellisestä on vasta noin 2 viikkoo. Mielummin niin että tykkää vaan D:sta :)

    VastaaPoista