torstai 27. elokuuta 2015

Äksöniä elämään

Meillä on ollut vähän hiljaiseloa, kun minä olen lomaillut ja kelit ovat olleet niin hyvät etten ole viitsinyt käydä häiritsemässä hevosia laitumella. Eikä heillä siellä mikään hätä ole ollutkaan :)

Nyt syksyä kohden täytyy vähän ryhdistäytyä. Ensinnäkin kun 23.9 lähestyy, eli Littoisten tamma- ja varsanäyttelyt!! Täytyis ehkä vähän esitellä tuota traileria Stellalle, sekä Papulle muistuttaa että miten sinne mentiin.

Eilen oltiin tallilla kahden kaverini kanssa. Koska meitä oli kolme niin päätettiin mennä laitumen kauimmaisesta portista ulos ja kävellä tietä pitkin talliin. Ihan ensiksi piti kyllä metsästää Stella laitumelta, yritin lassota neitiä pitkällä riimunarulla - siinä epäonnistuen. Hyppy pystyyn ja loikka eteenpäin, kyllä Stella tietää miten otteesta päästään. Sen jälkeen hän lähti muiden varsojen luokse ja yritti piilotella toisten takana.
Saatiin neiti kuitenkin kiinni ja riimupäähän ja naru pyllyn takaa ja ryntäiden eteen. Edestä löytyi siis nyt jarrut ja takaa työntö aina kun neiti yritti jumittaa.

Kävely pitkin tietä sujui hyvin, vähän toisilla laitumilla olevat hevoset jännittivät ja siinä vaiheessa Stella meni Papun toiselle puolelle piiloon. Seuraavaksi katsoin kuinka, joku tuli kärryillä vastaan. Toivoin vain että kunhan Papu pysyy Annan käsissä kiltisti niin Stellan kanssa on puolet helpompaa. Onneksi oli kanalan, hevoshoitolan ja pihattojen alue juuri siinä kun mentiin ohi, joten tilaa oli. Päästiin kunnialla melkein kokonaan ohi, mutta koska kärryt lähtivät liikkeelle jo ennen meitä ja kun Stella näki ne takanaan niin tottakai pieni neiti singahti eteenpäin.
Kuitenkaan ei lähtenyt juoksemaan karkuun, vaan vähän lähemmäs äitiä piti vain päästä. Seuraavaksi ohitettiin sitten vissiinkin orit Jämpti ja Vihi-Totti ja toisella puolella 3 hevosta laukkasi katsomaan meitä. Stella oli vähän sen oloinen että ei tiennyt kummalle puolelle Papua kannattaisi mennä piiloon. Paras oli siis kävellä pyllyn takana samoja jälkiä.

Lauma tarkkailijoita




















Kun tunnit loppuivat kentällä, mentiin kentälle ja yritettiin esittää jumppapalloa neideille. En tiedä kumpi pelkäsi enemmän palloa.. Papu vai Stella :'D Juoksutettiin heitä sitten hetki siellä ja laitettiin jumppapallo portin eteen, etteivät kokoajan yrittäisi sinne. Mutta eihän se jumppapallo siellä enää pelottanut, molemmat seisoi portilla ja käskettiin sitten Papua vähän liikkeelle tarkoituksena saada heidät pois portilta. Ja mitä kävikään.. Papu tuuppasi Stellaa ja tämä raukka ei osannut sitten ratkaista tilannetta muuten kuin hyppäämällä päin porttia, joku nousi pois saranoiltaan ja hevoset ulos kentältä.

Onneksi eivät juosseet päättömästi mihinkään, vaan lähinnä kävelivät rauhallisesti laidunta kohti. Vielä laitumen portilla Stellalle meinasi iskeä paniikki, kun kävelimme heitä kohti. Sanoin että annetaan Stellan olla, kunhan tuo Papu saadaan kiinni. Stella vielä kokeili josko langoistakin voi mennä läpi. Langoista saikin tällin ja miettisin että meneekö läpi vai mikäköhän neidin ratkaisu on. Onneksi lähti kauemmas langoista eikä mennyt niistäkin läpi.
Papu saatiin helposti leivällä kiinni ja hepat karsinaan. Stella parka oli aivan järkyttyneen oloinen vielä karsinassakin.

Tänään kengittäjän kanssa oltiin sovittu että tulee noin 8.00 vuolemaan tammojen kaviot ja katsomaan varsojen jalat. Pääsin talliin noin 15 yli 8 ja siellä oli jo Papu ja Stella molemmat valmiina! Stella oli kuulemma yhden loikan tehnyt, mutta sen jälkeen seissyt nätisti paikallaan. Eipä siinä mitään, hyvä vaan kun muutkin voi käsitellä neitiä ja selviää siitä vielä ilman isompia kommelluksia.

Täytyy varmaan taas yrittää syksyä kohden alkaa käymään enemmän tallilla ja treenailla Stellan kanssa käsittelyä ym. mahdollista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti