tiistai 12. toukokuuta 2015

Ratsastusta ja varsomisen odottelua (edelleen)

En tiedä pitäisikö blogille keksiä taas uusi nimi, vai antaisinko vain olla?

Kävin eilen Kylämäessä, Papu ei ole vielä varsonut (onneksi). Vilauttelee kuulemma vahatippoja aina lämpiminä päivinä ja aina kun on viileämpää vetää ne taas piiloon. 
Eilen toisessa nännissä oli vahatippa, mutta sekin on varmaan tänään sateiden aikana taas vedetty sisään. Papu olisi siis varmaan valmis varsomaan, mutta kun on niin "kylmä". Oletan että Papu on itse niin vilukissa välillä, että ei tee varsaakaan ennen kuin on tarpeeksi lämmintä.
Eilen myös näin hyvin reipasta liikkumista mahassa! Tällä kertaa selkeästi vaihdettiin asentoa, sillä liikettä kesti tovin. Videota en tietenkään ehtinyt saamaan.
Kengättömyys on tehnyt kävelystä vaikeaa sekä saanut kaviot huonoon kuntoon :( Tällä hetkellä kävelyä myös varmaan haittaa pienehkö painolasti mahassa. :D






Pääsin myös ratsastamaan eilen kahtakin kaviokasta. Ensiksi Kylämäessä Lordia, pääasiassa estehevosta, jonka säkäkorkeus menee varmaan yli 170cm..eli minuun verrattuna jättiläinen. :D Mutta sain sen silti kivasti menemään ekaksi kerraksi varsinkin :) Seuraavaksi tosin aion laittaa kannukset taikka ottaa raipan :') Ei tarvii salilla käydä kun on tällasia eteenpäin potkittavia.


Kylämäestä vielä ajelin Paimioon ratsastamaan Lady ponia. Ekan kerran menin Ladylla lauantaina ja silloin se oli jo kiva. Vähän pääsi kuskaamaan mua laukassa ja olin vähän aikaan että miten tää pysähtyy. :D
Eilen Lady taas toimi erittäin hyvin, en tiedä oliko mun lahjonta lauantaina toiminut kun annoin melkein kourallisen lakunameja. Ainakin poni muisti että multa niitä nameja sai kun hamusi niitä heti taskuista vaikka mitään ei ollut. :D
Tää poni on jo nyt tosi kiva, joten ei voi tietää kuinka kiva siitä tuleekaan kun kehittyy ajan mittaan. :)

Nyt myös huomasi selkeästi miten ponilta puuttuu takapäästä vähän voimaa, kun en antanut mennä satalasissa laukkaa ja juosta alta pois. Tästä seurasi vähän jumittamista. Laukassa joutui myös välillä huomauttamaan pohkeella että jaksaa vielä pari askelta, kun tunsin miten takapää meinasi tipahtaa raville.
Näistä kuvista päätellen on pakko pidentää jalustinta yhdellä! Nyt kun on löytänyt niitä nappuloita niin uskaltaa laittaa enemmän kouluratsastajan jalustimet ;)

                           

2 kommenttia:

  1. Sä sovit kyllä oikein hyvin myös ponin selkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällasena tappijalkana sopii niiden selkään hyvin. Lordin selässä tosiaan tuli vähän pieni olo :D

      Poista