perjantai 13. helmikuuta 2015

Herkkis

Viikko sitten perjantaina sain puhelun tallilta että Papu ontuu ja sillä on oikeassa etujalassa. Lähdin kotoa pommitin kengittäjää 3-4 kertaa ja onneksi hän puhui toista puhelua samalla niin huomasi että soitin.
Tallille saavuin sitten reilun tunnin päästä ja katsoin kauempaa kun Papu yritti tarhassa liikkua. Aivan kolmijalkainen. Otin sen sitten sisälle ja sillä 20metrin matkalla pysähtelimme varmaan 7 kertaa. Ja tietenkin tämän kipeän jalan alla oli järkyttävä tilsa, joka vaikeutti entisestään kävelyä.

Odottelin Kantoluotoa sitten muutaman tunnin tallilla. Onneksi kuitenkin sain hänet kiinni ja onneksi oli lähellä. Hänen mukaansa Papun jalka oli murtuma-arka, eli todella kipeä. Paise siellä oli (onneksi vain se), pieni reikä kaivettiin kavioon ja hauteet päälle. 
Taas tultiin tilanteeseen missä Maija huutelee tallilla "Anne, voitko auttaa ja näyttää mulle miten tällanen tehdään?" Onneksi meillä on Anne the tallityöntekijä, jolta saa aina apua <3 :)
Anne näytti ja tulikin supersiisti kääre jalkaan. Vielä meillä oli tallilla bootsikengät eräältä vanhalta tallilaiselta jäänyt ja sainkin lainata niitä ja lopuksi ostin ne itselleni, voin niitä sitten vuokrailla vastaavia tilanteita ajatellen. Näiden kenkien ansiosta Papu pääsi viikonlopun ajan ulos, eikä hänen tarvinnut olla sisällä ja pyöriä ympäri karsinaa.

Nyt Papu on vaan hengaillut. Itse olen ratsastanut Elviä ja 21.-28.2 pääsen hoitamaan Larimaa :) 
Ja enää 15 päivää kun Papu muuttaa Kylämäkeen..en tiedä ollakko iloinen vai surullinen kun se lähtee niin kauas. Toisaalta asiantuntevaan hoitoon pääsee :)
Kävin äsken nopeasti katsomassa reitin .. ei kestä kuin 30min kotoa Kylämäkeen! :D


2 kommenttia:

  1. "Pääset" ratsastamaan Lartsaa....... Odotas vaan xD Hanna vähän pelotteli ;)

    VastaaPoista