keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Keskikesä vai oliko se syksy?

Hyrrr... ihan pirun kylmä ollut viimeaikoina. -.-
Sunnuntaina kävin viemässä Papun Ordenojalle, samalla se katsottiin eikä mitään isompaa muutosta ollut edelliseen. Sinne Papu sitten jäi laitumelle, tosin ensimmäisen yön sai viettää sisällä.
Ja nyt mietin jatkuvasti kuinka kylmä sillä on ja toivottavasti ei tule kipeäksi kun on näin paskat ilmat. Melkein jo ajattelin soittavani Liisalle ja kysyväni saanko pukea hevoselleni loimen laitumelle. :D Mutta totesin että se menisi ehkä hitusen yli.

Hugella on ollut maantaista asti Mandi taas kaverina. Ja on jopa juhannuksenkin kun isäni saa molemmat koirat hoitoon mökille. :) Huge oli myös viime viikonloppuna mökillä ja sieltä tullessa näytti leuasta ja korvista niin paljon paremmalta!
Eilen käytiin kokeilemassa taas agia pitkästä aikaa, ja vetäjämme sanoikin minulle ettei usko ruoka-aineallergiaan. Hän sanoi että nykyään tuntuu että ensimmäiseksi tarjotaan sitä vaihtoehtoa aina. Hän valisti minua siitä kuinka helposti lyhytkarvaisten koirien iho voi palaa, varsinkin korvat. Ja myös että siitepöly on hyvin mahdollinen. Mutta päätin nyt vetäistä tämän erityisruokavalion loppuun..kerran kun sen jo aloitin niin tuntuisi tyhmältä lopettaa kesken.

Hugelle shoppailtiin myös valjaat ja tuollainen hieno pulmapeli yksipäivä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti