torstai 5. joulukuuta 2013

Hugen päivä

Eilen oli täysin Hugen päivä. Ei yhtään Papuilua, pelkästään Hugeilua. :D
Saatiin kuin saatiinkin A kuvaamaan meidän treenejä, pienen kitisemisen jälkeen. Mutta Huge oli ihan pro ainakin sillä toisella radalla..
Ensimmäisellä radalla oli pussi ja sitä Huge ei millään meinannut mennä.. eikä ole viime aikoina muutenkaan meinannut pussia mennä millään. :/ täytyy vissiin varata pari vapaavuoroa jotta saataisiin treenattua sitä.
Muuten se ensimmäinen rata meni hyvin, huono homma oli vain se, että pussin jälkeen oli heti pituus. Siinä Huge astuu esteen  päälle, koska pussin jälkeen täytyy palkita niin eihän hänellä mitään vauhtia ole.
Linkit videoihin: Rata 1 ja Rata 2

Käytiin vielä illalla joskus 10 paikkeilla Hugen kanssa pienellä iltalenkillä ja taas kerran otettiin matkaan itseään isompi "keppi" eli siis oksa. Myrskyt on riepotellu parkkipaikan koivuja sen verran, että niiden alla on nykyään hirveä määrä oksia ja risuja ni niitähän Huge sit aina roudailee pitkin pihaa. :D

Tänään satoi myös vähän rakeita aamulla ja päivällä lunta. Mutta aamulla käytiin töissä hakemassa postia sitten raekuuron aikana, Huge ei ollut moksiskaan rakeista tai muutenkaan mistään. :) Mutta otin vähän videota.



Ja iltapäivällä se sitten kerjäsi kurkkuja erään työntekijämme huoneessa. Enkä ymmärrä aina onko mulla koira, kissa vai jänis lemmikkinä. Huge kiipeilee kun kissa, mut istuu kun jänis tai mikälie eläin.
asento?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti