tiistai 6. elokuuta 2013

Iloista harrastamista

Aloitetaan vaikka viikonlopun kisoista, jotka olivat siis lauantaina 3.8. Salossa. Luokkamme oli jaettu kahteen osaan ja meidän ryhmässä oli lähtöjä 15 ja 4 sijoittui. Kisat olivat vähän myöhässä ja nousin Papun selkäänkin jo vaikka kuinka ajoissa. Siellä sitten köpöteltiin ja tarkkailtiin tilannetta ja välillä tietty tankattiin lisää vettä elimistöön. Lämpöasteita oli varmaan jotain 25-26 joten ei ollut kylmä!

Meidän verkka oli maneesissa ja sen jälkeen sai mennä kentälle pienelle pläntille pyörimään. Kisakentän pohja oli hyvä, ainakin kun olin alkupäässä lähtijöistä. Papun lisäykset oli ihanat, melkein parasta Papua. Avot meni nätisti ja saatiin molemmilta tuomareilta 7,0 kohdasta 17(harjoitusravia-keskiravia-harjoitusravia) ja kohdasta 18(keskihalkaisijalle-volttikahdeksikko). M tuomarilta saatiin alkutervehdyksestä 7,5!! ja 7 ensimmäisestä keskiravista.
Väitän että nämä pisteet pelasti meidät, sillä takarit meni taas ihan pyllylleen. Niitä me aletaan nyt harjoittelemaan kunnolla.

Mutta lopputulokseen tyytyväinen 4. sija prosentit 62,500 :)

Maanantaina käytiinkin sitten maastoilemassa ja mentiin taas aika vauhtia. Ja oli myös vähän jännittäviä hetkiä kun pihalla oli sadettaja joka roiskutti myös tielle. Papu pinkas sen ohi niin että mulle tuli sellanen olo et joudunko mä taas kävelemään koko matkan kotiin :D Mut ei sentään, ymmärsi hidastaa kun pääsi Dariuksen viereen :)


Tänään Hugen kanssa meillä alkoi pentukoulu :p Harjoiteltiin luoksetuloa, katsekontaktia, istu ja vapaa käsky sekä oikean aikaista palkitsemista.
Huge pärjäsi hyvin, saatiin kehuja kun tehtiin katsekontaktia ja H jaksoi niin pitkään katsoa mua silmiin :) Raukka kuitenkin innostu lihapullaherkuista liikaa, kun multa tippu maahan yksi melkein kokonainen lihapulla ni eikös jätkä sit menny hotkasemaan sen kerralla. Aluks näytti siltä että se olis sen oksentanu mut sit hän nielas sen ja samalla vähän tuskissaan oli. Mut kai nyt sattuu kun hotkasee jättikokosen lihapullan suuhunsa ja yrittää saada sen heti kokonaisena alas. :( Onneks sen jälkeen mikään ei haitannu enää menoa.

Sain myös vinkkiä siihen millon esim. koirapuistossakin pitää kiinnittää Hugen riehumiseen huomiota. Eli välillä vähän stopata vauhtia jos saalistus vietti alkaa liikaa kasvamaan. Ja ainakin lisää vinkkejä tuleville lenkeille. Ja töihin ... tuskissani mietin jo sitä että opeta siinä nyt sitten toimiston väkeä että miten saa leikkiä ja miten ei. Mä yritän kouluttaa koiraa ja toiset vaan sabotoi. Noh, saa nähdä miten ensi viikolla menee. Kotiläksynä oli katsekontaktin treenaus.

2 kommenttia:

  1. Moro! Ihan valtavan söpö koira :)
    Missä aloititte pentukoulun?

    VastaaPoista