keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Taas osataan mennä

Eilen menin vähän extempore Katan tunnille, olisin kyllä ehtinyt ennen sitäkin ratsastaa mutta nyt kun ei ole Sannan valmennuksia tai muitakaan valmennuksia ollut niin tuntuu jotenkin että aina mennään sitä samaa enkä tiedä enää mikä on oikein ja mikä väärin.
Katan kanssa sitten tehtiin pysähdyksiä sekä temmonvaihtelua ja laukassa loivaakiemuraa ja siitä kolmikaaristakiemuraa niin että keskimmäinen kiemura oli aina vastalaukkaa.Oikeassa kierroksessa ei meinannut millään pysyä vastalaukka keskimmäisessä kaarteessa, mutta lopulta siihenkin löytyi syy ja nyt osaan taas! :)
Ja tunnin jälkee Papu olikin erittäin tyytyväisen oloinen, kuin myös minä.





Nyt ollaan myös ruuvattu jokainen hokki irti. Ensin alotettiin kärkihokeilla, sen jälkeen otin etujaloista kantahokit ja eilen vielä takajaloista kantahokit. Yksi kärkihokki ei meinannut irrota ja joutusin hälyttämään Mikon avuksi, joka totesi ettei siinä ollut mitään vaikeaa. Noh nyt toivotaan ettei tule enää sellaisia ilmoja että hokkeja tarvittaisiin. :)

Eilen taas otin sisäloimen pois koska tiesin että tänään on tiedossa lämmin päivä niin haluan että Papu edes pikkuhiljaa pääsisi eroon siitä loimesta. Tänään mennään maastoon ja torstaina pitkästä aikaa pidän Pinjalle tunnin ja perjantaina kysyn jos joku voisi taas juoksuttaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti