maanantai 18. helmikuuta 2013

Kisakausi korkattu

Nyt vasta jaksan kirjoittaa viikonlopusta tai eilisestä lähinnä.
Lauantaina Pinja meni CR-tunnilla Papulla ja voitte lukea siitä täältä.

Sunnuntaina oli sitten kisat Tampereella. Lauantaina en ehtinyt tallille joka tarkoitti hyvin aikaista heräämistä(4.30) ja tallille lähdettiin vähän viiden jälkeen. Papu sai aamukaurat jo n. 5.40 (normaalisti 7 aikaan) ja pienen kasan heinää. Tiina(se luotettavin kisahoitajani) tuli mukaani vaikka aamuherätys oli kova ja jouduin hälyttämään hänet avuksi lauantai iltapäivällä.
Tallilla Tiina lähinnä hoiti auton pakkauksen kun minä ahersin Papun harjan kimpussa lettejä ja nutturoita väännellen.
Autolla lähdettiin sitten aikatasan 6.30 kohti Tamperetta. Onneksi isäni oli vääntänyt minulle aamulla eväät ja kahvia termariin että pysyin hyvin hereillä. Aamupalaa autossa ja koko matkan juteltiin sitä sun tätä niin ei ruvennut edes väsyttämään. :) Pirkanmaan poliisilaitoskin sai minusta aamuisen kuvan otettua, onneksi nopeus ei ollut kuin 84-86km/h siinä kohdassa. :D
Kisapaikka löytyi helposti, onneksi. Ja ilmottautumassa käytiin sekä vessassa ja katselemassa muiden ratoja. Papu onneksi käyttäytyy hyvin ja seisoo kiltisti autossa jos sen jättää yksin.
Alkukävelyt tehtiin ulkona hyvissä ajoin ja selkään hyppäsin myös aikasin. En ollut koko viikkona treenannut koko rataa, joten verkan aikana piti testata takaosakäännökset ja vastalaukat. Ja yllättävän hyvin meni. Alkuun vaihteli koko ajan laukkoja mutta onneksi sain kuulolle.
Radalla se sitten tietty vaihtoi, mutta oli kyllä muuten hyvän tuntuinen. Vähän vahva edestä ja yksi pukkikin tuli laukassa. Mutta ratsastin suht varovasti, jonka takia ei ehkä saatu niin hyviä pisteitä.
Prosentteja tuli 57,800 ja molemmilta tuomareilta aika samat pisteet. Tyytyväinen olen kisakauden avaukseen :) Ja hienoon poniin :)
Papu nauttii 6.30 lähdöstä kisoihin :DD


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti